JuhaSalden Asiaa Aviapoliksen alueelta

Kuolleille töitä

Aamulehden kirjoitus 20.2.2018 osoitti millä valheen voimalla Pääministeri Juha Sipilän hallitus syöttää kansalle propagandaa, jota ei kaikki usko. Valitettavasti liian moni uskoo ja sen johdosta moni meistä kärsii. Kuolleita, eläkeläisiä ja työpaikan saaneita on siivottu työttömyystilastoista  Pirkanmaalla, mutta varmasti on työvoimahallinnon tietokannoissa henkilöitä, joiden oikea osoite on joko kirkkomaalla tai vanhainkodissa.

Kuolleiden ja eläkeläisten poisto parantaa varmasti työttömyystilastoja. Ne olisi tullut poistaa työvoimahallinnon rekisteristä jo silloin, kun kyseisen henkilön maallinen vaellus päättyy.  Työvoimahallinnon tietojärjestelmä on aikansa elänyt, jota Sipilän hallitus käyttää härskillä tapaa hyväkseen. 

Joka ainoa työpaikka,  joka on muodostunut Sipilän hallituskaudella johtuu maailmantalouden paranemisesta.  Vienti ei vedä jos tehdään KIKY sopimus tai hoitajien kesälomasta leikataan tai sitten olen jollain tapaa yksinkertainen kun en näe yhtälöä, millä tapaa sairaanhoitajan lomarahan leikkaaminen saa aikaseksi sen, että Uudenkaupungin autotehtaalta virtaa Mercedesta kiihtyvään tahtiin.

Aktiivimallin leikkurin voimaantuloon on aikaa reilu kuukausi. Aamulehden kirjoitus oli alkusoittoa, mitä kohta näemme. Elävät saavat karenssia kun kuolleet ovat hallituksen tilastoinnilla työllistyneet. Ehkä me näemme myös aivan oikeita lööppejä, jossa TE-keskus antoi kuolleelle karenssia. Itse kuollutta asia tuskin haittaa. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Tietojärjestelmä on kyllä melkoisesti persiistä jollei osaa poistaa kuolleita ja eläköityneitä.

Mä kyllä ehdottaisin myös järjestelmää jossa sairaslomalla olevia ei häiriköitäisi aktiivimallin muodossa niinkuin on taasen käynyt tuttavapiirissä.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Taru Elkama

Kyllä kai työttömän pitää ilmoitusvelvollisuudesta itse huolehtia, vai onko liian vaativaa ! Kannatatko yleistä rekisteriä jossa ovat kaikkien sairauslomat ja niiden syyt !

Työkyvytön henkilö voi olla työnhakijana työ- ja elinkeinotoimistossa. Jos henkilö saa sairauspäivärahaa tai muuta täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavaa korvausta, hän ei yleensä voi saada työttömyysetuutta. Työkyvyttömyyden perusteella maksettavasta osittaisestakin etuudesta on aina ilmoitettava etuuden maksajalle. Sairaalassa tapahtuvasta hoidosta on aina ilmoitettava työ- ja elinkeinotoimistoon.

Työttömyysetuuden saaminen edellyttää, että työnhakija sairauslomankin aikana pitää työnhaun voimassa ja hakee ja on valmis vastaanottamaan työkykyään vastaavaa kokoaikatyötä. Osatyökyvyttömyyseläkettä saavan tulee hakea ja olla valmis vastaanottamaan työkykyään vastaavaa osa-aikatyötä. Työnhakijan tulee erikseen ilmoittaa työ- ja elinkeinotoimistolle, kun on jälleen valmis hakemaan ja vastaanottamaan kokoaikatyötä.

Käy lääkärissä ja pyydä lääkärintodistus työkyvyttömyydestä.
Ilmoita TE-toimistoon, mikä aika lääkärintodistukseen on merkitty työkyvyttömyysajaksi.
Pidä työnhaku voimassa myös sinä aikana, kun odotat sairauspäivärahapäätöstä.
Ilmoituksen voi tehdä helposti verkossa www.te-palvelut.fi /omaasiointi
Täytä sairauspäivärahahakemus ja toimita lääkärintodistustodistus Kelaan.
Helpoiten teet tämän verkossa: www.kela.fi /asiointi. Myös liitteet voi lähettää verkossa.
Sairausloman jälkeen: Ilmoita sairausloman päättymisestä TE-toimistoon.
Työttömyysetuuden maksaminen jatkuu, kun toimitat Kelaan työttömyysajan ilmoituksen.
Jos olet saanut sairauspäivärahaa yli 30 päivää, hae työttömyysturvaa uudella hakemuksella.
Jos olet Kelan kuntoutuksessa, ilmoita siitäkin TE-toimistoon.

TE keskus ei myöskään saa suoraan tietoa asiakkaansa kuolemasta.Tietosuojasyistä lainsäädäntö on sellainen, ettei se mahdollista yleistä tietojen vaihtoa.

Usein tieto kuolemasta tulee TE keskukselle Kelalta, joka puolestaan saa tiedot Väestörekisterikeskuksesta.

Tavallista on myös, että omaiset ilmoittavat asiasta, jos heillä on ollut tiedossa, että henkilö on työnhakijana.

Työttömyyskassat eivät myöskään lähetä tietoa TE-toimistoon, jolloin omaisten tehtäväksi jää ilmoittaa asiasta.

Aktiivimalli poistaa useimmat epäselvyydet ja on nimensä mukainen järjestelmä jossa työtöntä aktivoidaan hoitamaan omia asioitaan yhdessä TE keskusten kanssa.

Laki aktiivimallista on parasta mitä työttömien eteen on tehty koskaan Suomessa. Seuraava hallituskin tulee jatkamaan samaa mallia!

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Sori mutta mä en ole se sairaslomalla oleva. Näin on käynyt että sairaslomalla oleva työtön työnhakija jonka kuntoutustukihakemus on evätty niin joutuu olemaan siellä työkkärin kirjoilla. Moni sairaslomalla oleva on pakotettu hakemaan työttömyysturvaa hengenpitimiksiin.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Omasta kuolemasta ilmoittaminenko myös vaaditaan työttömältä?
Millaista sanktiota tarjoaisimme sille reppanalle, joka jättää velvollisuutensa täyttämättä?

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama Vastaus kommenttiin #5

Ihan oikeasti näin on käynyt. En uskoisi jollen omin silmin näkisi.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

"Uudenkaupungin autotehtaalta virtaa Mercedesta kiihtyvään tahtiin."

Jospa kokoomukselle iäti ja alati kiitolliset ja kokoomuksen kantavat voimat, eli Sari Sairaanhoitajat, ostavat Mercedeksiä kiihtyvään tahtiin?

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Suomen kiky-sopimus on tarvittaviin rakenneuudistuksiin nähden täysin mitätön ja olematon. Erinäisin sopimuksin ja toimenpitein on nostettu viime vuosina monia Euroopan talouksia paremmalle uralle, mutta Suomi ja Ranska taitavat olla täysin kyvyttömiä tarvittaviin toimenpiteisiin 2000-luvun globsalissa maailmassa.

Suomen ongelmat ovat liiallisen suuri julkinen sektori, jäykät työmarkkinat, suurtyöttömyys / pula yksityisrahoitteisista työpaikoista, nopea velkaantumisen kasvu, todella karut huoltosuhdelukemat jo lähivuosina ja ehkä pahimpana kaikista poliittisten päättäjien vastuuttomuus ja halu tunkea päätä pensaaseen todellisuuden sijaan.

Vasemmiston lääke kaikkeen on perin kreikkalaisen murhenäytelmän toisinto - lisää velkaa huolimatta sen seurauksista. Kreikkalaisetkaan eivät olleet niin tyhmiä, että olisivat alijäämiinsä etsineet ratkaisua veronkorotuksista, kuten Suomen vasemmiston märkä päiväuni näyttäisi olevan.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Porvarit ratkaisi huoltosuhteen ilmaistöillä .Verot jää palkoista saamatta niin otetaan lisää velkaa.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005576951....

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset