JuhaSalden Asiaa Aviapoliksen alueelta

Eurooppalaisesta köyhyydestä

Yle lähetti Ulkolinja - nimisessä ohjelmassaan kattavan katsauksen Eurooppalaiseen köyhyyteen. Niin paljon jäi sanomatta ja sain aikaan päätöksen kertoa omista kokemuksistani.

Koska sanottavaa on niin paljon, niin päätin jakaa kokemukseni useaan eri tarinaan. Tässä näistä ensimmäinen:

Liverpool vuonna 2002

Englantilaiset katutytöt. Näitä eri syistä asunnottomia naisia ja myös miehiä on paljon. Osa heistä on ajautunut rikoksiin, osa huumeisiin. Tein itse töitä Albert Dockia lähellä olevassa toimistorakennuksessa. Aina illalla töistä lähtiessä ja mäen päällä olevalla aukiolla oli runsas määrä kerjäläisiä. He eivät olleet romanikerjäläisiä, vaan aivan Britannian kansalaisia. Tämän kuuli jo kielestä. Köyhyyttä ja syrjäytymistä jo nähneenä minua myös hämmästytti heidän englannin kieli, se oli jopa yllätävän yläluokkaista ollakseen kadun ihmineen, mutta silti natiivia englantia.

Yleensä minulta pummasi rahaa ja tupakkaa katutyttö. Jotkut heistä näyttivät jo kolhituilta ja sairailta. Katu ja huumeet olivat tehneet tehtävänsä. Toiset taas vähemmän kolhituilta. Jotkut olisivat myös tarjonneet seksiä saadakseen vähän rahaa ja lämpimän yösijan. Näin halpa oli toinen ihminen, kun kaikki oli jo mennyt. Näin maassa, joka on varas länsimaa. 

Eräs iltapäivä Burger Kingissä. Siihen aikaan Burger Kingissä sai tupakoida sisällä ja Englannissa kun oltiin, niin oli myös mahdollista ostaa tuoppi olutta hampurilaisen kyytipojaksi. Tupakoin myös itse tuohon aikaan. Viereiseen pöytään istahti yksi näistä mainitsemistani katutyötöistä. Kasvot olivat väsyneet, silmät itkettyneet ja meikit olivat valuneet. Hän poltti tupakan jämiä ja söi edellisen asiakkaan ranskalaisten perunoiden tähteitä. Selvästikin hänellä oli nälkä. En kuitenkaan voinut mennä kysymään mikä hänellä oli hätänä. Läheisistä pöydistä luotiin paheksuvia katseita, suurin osa ihmisistä olivat huomaatta tuota naista. Hän oli ollut joskus hyvin kaunis nainen. Hän oli kaunis edelleen, vaikka katu oli jo jättänyt häneen jälkensä.

Kuinka köyhyys periytyy? Liverpoolissa opin kaksi sanaa. Scouse ja Scully. Ne olivat itseasiassa kaksi englannin aksenttia tai murretta, miten  asian haluaa ymmärtää. Scouse oli yleisesti Pohjois-Englannin murretta ja Scully taas heikompiosasiten kieli. Tavallaan jo niin irrallaan arjesta, että murteen omintakeisuuden vuoksi sitä voisi pitää omana englannin sukuisena kielenä. Ominaista näille Scullyille oli huono-osaisuus, huono koulutus ja heikot työllistymisen mahdollisuudet. Heidän olisi tullut opetella ensin se kunnon englanti. Heitä oli alussa vaikea ymmärtää. He kyllä ymmärsivät mitä minä vielä silloisella kouluenglannilla sanoin, mutta sain vastaukseksi jotain käsittämätöntä mölinää. Tämä sai aikaan minussa tunteen, että olisin eläin koska en puhunut kenenkään kanssa samaa kieltä. Tuo tunne kyllä meni aikanaan ohi ja sen jälkeen minulla ei ole ollut ongelmaa yhdenkään englannin murteen ymmärtämisessä.

Liverpoolilaista naista myös kutsutaan pilkkanimellä Scully-Ally. Tämä sana vaikutti joidenkin itsetuntoon, vaikka heissä itsessään ei ollut mitään vikaa. Aivan tavallisia englantilaisia paitsi monet olivat mielellään Scouseja, eikä englantilaisia. Näiden Scousejen kanssa oli tavallaan helppoa tehdä yhteistyötä, koska olin omalla tapaa heidän kanssa ulkomaalaisia heidän omassa kotimaassaan.

Lähiöbaarit kuuluivat kulttuuriin. Mieleeni muistui yksi erityisesti. Rapajuopon asteella olevat jo kuuttakymmentä vuotta lähestyvät miehet, jotka kuuntelivat teknomusiikka. Sulkemisajan jälkeen baari laittoi ulko-oven lukkoon ja luukut ikkunoihin  näyttääkseen baarin olevan suljettu. Myynti jatkui. Juttelin erään John - nimisen hyväntuulisen juopon kanssa. Hän oli oikeastaan sitä mitä kaikki hyväntuuliset juopot ovat maailmassa. Puhuimme poltiikasta ja Margaret Tatcherista. Sana Tatcher sai baarin väen heräämään ja suorastaan räkäisemään sen suustaan. 

Tämän nimen vuoksi John oli ollut töissä viimeksi vuonna 1979. Varmaan on vieläkin työtön tai köyhä jos vielä elää tai sitten hän on eläkeläisköyhä. John laittoi miettimään. Mikäli meille luodaan ensin luokkayhteiskunta ja koulutuksesta leikataan, seuraavaksi kokonaisia ammatteja katoaa niin onko tuloksena juuri Johnin tapaisia onnetomia reppanoita. Varmasti on ja niitä on jo nytkin aivan liikaa.   John oli sen verta onnekas, että sai aivan siistin kaupungin vuokra-asunnon. Tatcherin punta päivässä piti hänetkin lujilla. Niistä ajoista hän ei halunnut puhua. Iso-Britannian lähihistoriaa ja Tatcherin politiikkaa tuntevana moni koditon päätyi vankilaan.

Olen joskus miettinyt öiden hiljaisina tunteita mitä heille kuuluu nyt? Varsinkin ne kadulla asuvat onnetomat joita  en edes tunne.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Uusliberalismi jonka aloittivat Margaret Tatcher ja Ronald Reagan on lähes tuhonnut läntisen maailman talouden. Suomessa uusliberalismin aloitti Mauno Koivisto vapauttamalla finanssimarkkinat ja sen alun lopun monet muistavat 90-luvun pankkikriisinä. Uusliberalismin kupla on kuitenkin räjähtämässä, sitä ei voi mikään estää.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Euroopassa yhä harvempi natiivi eurooppalainen syntyy köyhänä, mutta yhä useampi ajautuu köyhyyden tilaan joko omaa syytään tai ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta.

En osaa sanoa, meneekö nykyinen kulutushysteria uusliberalismin piikkiin, mutta yli varojen eläminen on suistanut monet suomalaisetkin köyhyysloukkuun, josta nouseminen vaatii suuria ponnisteluja. Pikavipit tuottavat pikavoittoja niitä myöntäville tahoille, mutta samalla pikaisen romahduksen kuluttajan taloudelle.

Rahojen loppuessa on helppoa heittää koko elämä läskiksi.

Mielenterveysongelmat, päihdeongelmat, peliriippuvuus ja muut addiktit suistavat helposti yksittäisen kuluttajan talouden lamaan ja kun tähän lisää vielä työttömyyden, niin köyhyysloukkuun putoaminen on varmaa.

Sen sijaan Euroopan uusköyhiä ovat maahanmuuttajat; siirtolaiset, pakolaiset ja turvapaikanhakijat, jotka tulevat Eurooppaan paremman elämän toivossa, mutta saattavat suistua jopa pahempaan ahdinkoon kuin lähtömaassaan täällä puuttuvien tukiverkostojen, joita ovat mm. sukulaiset, tuttu kulttuuri ja kieliyhteisö, johdosta.

Toimituksen poiminnat